Leclerc

Tyyppi: Taistelupanssarivaunu
Valmistus maa: Ranska
Valmistaja: GIAT industries
Palvelukseen astumis vuosi: 1991
Valmistus määrä: 406 + 436 (UAE) kappaletta
Käyttäjät: Ranskan ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat (UAE)

80-luvulla Ranskan armeija alkoi harkitsemaan luopumista jo vanhentunemaan alkavista AMX-30 taistelupanssarivaunuista. Uudelle taistelupanssarivaunulle annettiin suuntaa antavat spesifikaatiot 1985 ja jo vuotta myöhemmin ilmoitettiin että tämä uusi taistelupanssarivaunu kantaisi nimeä Leclerc, joka oli yksi Ranskan tunnetuimmista kenraaleista toisen maailman sodan aikana.

Ranskalainen panssarivaunuihin erikoistunut GIAT valmisti Kuusi prototyyppiä 1989 mennessä. Kovin testauksien jälkeen tuotanto alkoi kuudessa eri tehtaassa vuonna 1991. Vuoteen 2001 mennessä, Ranskan armeija oli vastaanottanut yhteensä 310 kappaletta Leclerc vaunuja lopullisesta 406 kappaleen erästä.

Toimitukset Ranskan armeijalle viivästyivät, johtuen siitä, että GIAT industries sai samasta vaunusta huomattavan ulkomaan tilauksen Yhdistyneistä arabiemiirikunnista (UAE), kokonaisuudessaan 436 kappaletta kolmena eri versiona. Vasta vuonna 2006 saatiin itse Ranskan armeijan toimitukset päätökseen.

Pohja on Leclerc taistelupanssarivaunussa varsin perinteinen, johtaja ja ampuja ovat tornissa (johtaja vasemmalla, ampuja oikealla), sekä ajaja vasemmalla rungon edessä. Pää aseistuksena Leclerc:ssä on 120mm sileäputkinen vaunukanuuna. Vaikka kyseinen ase on Ranskalaista suunnittelu alkuperää, se silti kykenee käyttämään 120mm NATO standardeja ampuma tarvikkeita. Tykin hyvä ampuma etäisyys on valmistajan mukaan noin 3 kilometrissä. Hieman erikoisesti, panssarivaunu konekiväärinä (lue; co-axial) toimii normaalin 7.62mm konekiväärin sijasta 12.7mm Browning konekivääri. Näiden lisäksi on tornin päällä vielä 7.62mm konekivääri maa ja ilma puolustusta varten. Jos tarve ilmenee, Leclerc on suunniteltu niin, että nykyinen 120mm vaunukanuuna voidaan tarvittaessa vaihtaa 140mm versioon.

Leclerc käyttää ammunnan hallinta järjestelmänä Ranskalais suunnitteista COTAC:ia. COTAC järjestelmään kuuluu kaikki nykyaikaisen taistelupanssarivaunun osat, laser-etäisyys mittari, ballistinen tietokone, lämpötähtäimet ja vakautetut tähtäimet.

On väitetty, että tämä mahdollistaa koulutetun miehistön kykenevän taistelemaan 6 eri kohdetta vastaan 35 sekunnissa. Leclerc:ssä ei ole lataajaa, vaan sen tilalla on 22 ammuksen automaatti lataus järjestelmä. Lataajassa valmiiksi olevien ampuma tarvikkeiden lisäksi 18 lisä ammusta on sijoitettu ajajan oikealle puolle. Automaatti lataaja osaa tunnista 6 erilaista ammusta kerralla, tämän tapahtuen ammusten kyljessä olevia viivakoodeja skannaamalla.

Miehistön työtä taistelu tilanteessa auttaa tornin sisälle asennetut digitaaliset littu näytöt, jotka voivat näyttää miehistön valitsemia tietoja, pääasiassa kuitenkin Ranskalaisten battlefield management systemiä (tunnetaan nimellä FINDERS). Tämä järjestelmä antaa vaunun johtajalle jatkuvaa tilanne tietoa lähi alueesta, ammus ja polttoaine tilanteesta, sekä näyttää tietenkin vaunun sijainnin kartalla. Erikoisuutena, mahdolliset tietokone vauriot on otettu jo huomioon suunnittelussa, joten järjestelmä itsessään ohittaa viallisen osion ja jakaa kaiken työn vielä toimivien järjestelmien kesken.

NBC (Nuclear, Biological, Chemical) suojaus on tietenkin vakiona. UAE:n Leclerceissä on myös lisävarusteena ilmastointi. Leclerc:ien voimanlähteenä toimii SACM diesel moottori, yhdistettynä SESM automaatti vaihteistoon tuottaa kiitettävät 1.119 kilowattia (1.500 hv). UAE:n Leclerc:it ovat tässäkin tapauksessa erilaisia, niissä ollen Leopard 2:ssa käytettävä MTU V-12 esikammio diesel, yhdistettynä Renk:in vaihteistoon. Jousitus on hydro-pneumaattinen, mikä takaa varmasti hyvän maastossa ajo-ominaisuuden.

Variantteja ei hirveästi ole Leclerc:stä. ARV (Armoured Recovery Vehicle, hinus vaunu) on ilmeisesti eniten tuotettu, 46 kappaletta UAE:lle ja (vaivaiset) 15 kappaletta Ranskan armeijalle. AEV (Armoured Engineer Vehicle, pioneeri vaunu) ei päässyt prototyyppi astetta pidemmälle ja AVLB (Armoured Vehicle Launched Bridge, silta vaunu) projekti on edennyt etanan lailla... Voisi luulla että Ranskassakin ymmärrettäisiin vesistöjen yleisyys.

Vaikka Leclerc sinänsä on jo paperilla erinomainen vaunu ja on osoittaunut käytännössäkin varsin hyväksi, ei se ole saavuttanut minkäänlaista kansainvälistä myyntiä, pois lukien tietenkin UAE. GIAT industries on myös ilmoittanut Leclerc ohjelman olleen varsin suuri taloudellinen katastrofi.

Kaikesta huolimatta, Leclerc:in uskotaan omaavan erittäin pitkän palvelus iän. Ensinmäisen päivitys ohjelman pitäisi alkaa vuoden 2008 aikana. Tämän ensinmäisen päivityksen on ilmoitettu sisältävän lisää passiivista panssarointia, IFF (friend-or-foe) järjestelmä, kehitykset ammunnan hallintaan, sekä automaattisen kohteen seuranta järjestelmän.

Oma mielipiteeni:

Koska minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta tämän taistelupanssarivaunun kanssa, on oikeastaan vaikea ruveta antamaan mitään mielipiteitä. Muutamia pointteja toki voi antaa.

Ensinnäkin, jostain kumman syystä vaunun varianttien, varsinkin silta panssarin tekeminen on jätetty puolitiehen. Voisi kuvitella, että tällaista teloilla olevaa suurta alustaa kannattaisi käyttää juuri siltojen rakentamiseen.

Vaunulle on GIAT antanut viralliseksi maksimi nopeudeksi 72 kilometriä tunnissa, mikä tekee siitä toiseksi nopeimman vaunun Leopard 2:sen jälkeen. Kuinka hyvin hydro-pneumaattinen jousitus toimii tämän koko luokan vehkeissä, varsinkin maastossa, on täysin spekulointia - mitään tietoja ei vain yksinkertaisesti ole julkistettu.

Automaattinen lataaja on erilainen verrattuna perinteiseen Neuvostoliiton automaatti lataajiin. Siinä, missä Neuvosto vaunujen karuselli-lataaja oli tornin alla, rungon keskellä, on Leclerc:in lataaja suoraan integroitu vaunukanuunan lukkon ympärille. Näkemistäni kuvista päätellen kyseinen revolveri mallin lataaja on enemmän kuin vähän velkaa kauan sitten (jota valmisti GIAT industries:in edeltäjä...) valmistetun AMX-13 kevyt panssarivaunun lataajalle.

Lähteet:
1) Encyclopedia of tanks & armoured fighting vehicles - Christopher F. Foss
2) Encyclopedia of tanks & armoured fighting vehicles - Chris Bishop
3) Jane's tank recognition guide 2006 - Christopher F.Foss
4) Federation of American Scientists (http://www.fas.org/man/dod-101/sys/land/row/leclerc.htm)
Kuvassa:Leclerc taistelupanssarivaunu

BTR-60

Tyyppi: Kuljetuspanssarivaunu
Valmistus maa: Neuvostoliitto
Valmistaja:
Gorkiy automobile plant
Palvelukseen astumis vuosi: 1961
Valmistus määrä:
Tuntematon, valtavasti

BTR-60 kehitettiin 50-luvun loppu puolella korvaamaan edellinen, keskinkertainen BTR-152 kuljetuspanssarivaunu moottoroiduissa jalkaväki divisioonissa. Hyväksynnän jälkeen se astui palvelukseen 1961. BTR-60 oli huomattava edistys askel edeltäjäänsä verrattuna. Siinä oli 6 renkaan sijasta 8, jotka kaikki olivat vetäviä. Tämän lisäksi BTR-60 on uinti kykyinen, vaunun kulkiessa eteenpäin kahden propellin avulla, jotka saavat voimansa suoraan moottoreilta.

Kuten suurinosa Neuvostoliitossa suunnitelluista ja valmistetuista kuljetuspanssarivaunuista, myös BTR-60 aloitti palveluksensa avo kattoisena. Tämä ongelma korjattiin BTR-60A:ssa, mutta tämä tarkoitti sitä, että jalkaväki joutui kiipeämään vaunun päälle ja menemään pienistä katto luukuista tullessaan ja poistuessaan.

Erikoisuutena BTR-60:ssä oli kaksi ZIL-375 V8 bensa moottoria, jotka antoivat 180 hevosvoimaa/kappale. Niiden sijoitus paikka oli myös hieman erikoinen, ajoneuvon perään, joka normaalisti on kuljetettavien käytössä ja paikka jalkaväen sisään/ulos -käynti oville. Toinen automotiivinen erikoisuus oli, että jokaisella renkaalla oli oma vääntöjousi iskunvaimentimena.

Ensinmäisten versioiden aseistuksena oli 7.62mm SGMB ja PKB konekiväärit, mutta BTR-60BP asennettiin 14.5mm KPV konekiväärii pieneen torniin. Tämän lisäksi jalkaväki pystyi ampumaan pienistä ampuma-aukoista, joita oli 3 kappaletta per puoli.

Kaikkissa BTR-60:nen versioissa on vakiona renkaiden keskus paine järjestelmä, infrapuna laitteet yö liikkumista varten, sekä valonheitin. BTR-60A toi myös mukanaan täyden NBC suojauksen. Halpana ja yksinkertaisena valmistaa, ei ole mikään ihme että kuljetuspanssarivaununa se on saavuttanut huomattavia vienti sopimuksia, mm. Intiaan ja tietenkin Itä-Euroopan maihin.

Oma mielipiteeni:
Tulee myöhemmin.

Lähteet:
Encyclopedia of tanks & armoured fighting vehicles - Christopher F. Foss
Encyclopedia of tanks & armoured fighting vehicles - Chris Bishop
Kuvassa: BTR-60PB

Saracen

Tyyppi: Kuljetuspanssarivaunu
Valmistus maa: Iso Britannia
Valmistaja: Alvis vehicles
Palvelukseen astumis vuosi: 1952
Valmistus määrä: 1838

Prototyyppi FV603 kuljetuspanssarivaunusta ilmestyi 1952 ja se hyväksyttiin tuotantoon samana vuonna. 50-luvulla Saracen siirrettiin tuotanto prioriteetiksi Iso Britannian armeijan pyynnöstä, sillä sitä pidettiin ideaalisena kuljetus ajoneuvona osastoille, jotka joutuivat "hätä-apu" taisteluihin kommunistisia terroristeja vastaan Malaya:lla. Vaikka ajoneuvo korvaantuikin FV432:lla Länsi-Saksassa, se jatkoi käyttöään pohjois Iralannissa. Saracenin palvelus loppui Brittien armeijassa vasta 1993. Kun tuotanto lopetettiin vuonna 1972, 1838 kappaletta oli valmistettu.

Saracen kuljetuspanssarivaunu jakaa useita komponentteja Saladin panssariauton kanssa, mukaan lukien itse 6x6 pohja, sekä automotiiviset osat. Ajaja istuu moottorin takana, keskellä edessä, osaston komentaja vasemmalla hänen takanansa ja radio operaattori ajajan takana, oikealla puolella. Neljä sotilasta per puoli istuu taka-osassa, selkä seinää vasten.

Oma suojana Saracenissa on pieni torni, samanlainen kuin Ferret Mk.2/3 panssariautossa. Siinä aseistuksena toimii pääasiallisesti 7.62mm Browning konekivääri +45 ja -12 korotus kulmilla. Vaunun takaosassa on myös mahdollisuus kiinnittää toinen 7.62mm Browning konekivääri katto luukusta.

Kuten Saladin panssariauto, Saracen oli Alvis vehiclesille varsin merkittävä vienti tuote. Sitä vietiin lähinnä niihin lähi-idän ja kauko-idän maihin, joihin myös Saladin otettiin käyttöön. Vielä näinäkin päivinä Saracenia voi tavata samoista paikoista. Kuten Saladinille, Alvis tarjoaa "tehostus" -pakettia Saracenille, missä vaihdetaan alkuperäinen Rolls-Roycen 8-sylinterisen bensa koneen tilalle Perkinsin diesel kone.

Oma mielipiteeni:

Saracen on erittäin yksinkertainen kuljetuspanssarivaunu, joka pystyy kuljettamaan 8-10 miestä. Sen tehtäväksi ei ollut alunperinkään suunniteltu muuta, kuin tarjota jalkaväelle hyvä liikkuvuus ja tietenkin jotain suojaa vihollis toiminnalta (jalkaväen tuli ja tykistö). Tämän homman se ajoi hyvin, mihinkä vielä yhdistetään automotiivisten osien standardointi Saladinin kanssa, tekien siitä logistiikan osalta helpon huoltaa ja ylläpitää. Yksinkertaisuudesta on hyötyä odotettua Kylmän sodan suur sotaa ajatellen; sitä pystyttäisiin tuottamaan valtavat määrät ja mikä parasta - halvalla.

Kuten Saladinin kanssa, tietoa ei ole mahdollisista kenttä huoltoon liittyvistä ongelmista, mutta ei myöskään mitään viittauksia ole vaikeuksiin, joten sen voi listata "normien mukaiseen" huoltamisen ja ylläpidon vaikeuteen.

Lähteet:
Encyclopedia of tanks & armoured fighting vehicles - Christopher F. Foss
Encyclopedia of tanks & armoured fighting vehicles - Chris Bishop
Kuvassa: Alvis Saracen

Saladin

Tyyppi: Panssariauto
Valmistus maa: Iso Britannia
Valmistaja: Alvis vehicles
Palvelukseen astumis vuosi: 1959
Valmistus määrä: 1177

Toisen maailmansodan jälkeen Ison Britannian armeija osoitti kiinnostusta uuden sukupolven panssariautoihin, joissa otettiin huomioon opetukset taisteluista. Erinomainen maasto liikkuvuus oli elintärkeää tässä, joten päädyttiin 6 renkaiseen vaihto-ehtoon. Etuna 4 renkaiseen ajoneuvoon on myös se, että ajoneuvo pystyy säilyttämään (jonkinlaisen) liikunta kyvyn, vaikka miina tuhoaa yhden renkaista.

Saladinissa kaikki renkaat ovat vetäviä, voiman tullessa 170 hevosvoimaisesta Rolls-Roycen bensa moottorista 5-vaihteisen manuaalin kautta. Eräänä hienoutena aikansa sotilas ajoneuvossa, jokaisella renkaalla oli erillinen jousitus vääntö jousien kautta.

Alkuperäinen Saladinin prototyyppi käytti aseistuksenaan 40mm 2 paunan tykkiä ja siinä oli neljän hengen miestö, sekä kyky ajaa kummastakin päästä ajoneuvoa (ts. kaksi rattia). Valitettavasti tuotannossa oli ongelmia, koska prioriteetti valmistamisessa oli Saracen kuljetuspanssarivaunulla. Kun Alvis vihdoin pääsi aloittamaan panssariautonsa valmistamisen, siihen laitettiin 76mm tykki ja miehistön määrä väheni kolmeen (ajaja, komentaja-ampuja ja lataaja-radiomies-toinen ajaja). Torni on hydraulisesti toimiva, 360 astetta kääntyvä ja 76mm pääaseen korotus kulmat ovat -10 aina +20 asteeseen.

Saladin astui Ison Britannian palvelukseen vuonna 1959 ja tuotannon päätyttyä 1972 sitä oli valmistettu yhteensä 1.177 kappaletta. Alvikselle Saladin oli myös merkittävä vienti tuote, sitä vietiin lähi-itään ja kauko-itään suuria määriä. Vuonna 1990 Alvis ilmoitti tarjoavansa ”tehostus” pakettia Saladin panssariautoihin. Tämä paketti korvaa alkuperäisen Rolls-Roycen bensa moottorin uudella Perkinsin diesel moottorilla.

Todennäköisesti viimeinen kerta, kun Saladin pääsi tosi toimiin oli syksyllä 1990 Persianlahden sodassa. Tällöin Kuwaitin käytössä olleet Saladinit osallistuivat taisteluihin Irakin joukkoja vastaan.

Oma mielipiteeni:

1959 palvelukseen astuessaan Saladin oli varmasti merkittävä kehitys askel tiedustelun osalta. Kunnioitettava maksimi nopeus 72km/h (valmistajan antama tieto) ja erinomainen maasto/tie liikkuvuus tekevät jo itsessään Saladinista varsin hyvän kuuloisen. Tähän vielä yhdistetään 76mm tykki pyörivässä tornissa, niin voin kyllä sanoa kyseisen ajoneuvon täyttävän luokkansa vaatimat kriteerit ja ylittävän ne helposti.

Ainoita huonoja puolia on tietenkin miehistön moninaiset tehtävät, varsinkin johtaja joutuu normaalien toimintojensa lisäksi ampumaan pää tykillä ja lataajan useat tehtävät heikentävät varmasti suoritus kykyä - varsinkin pitempien operaatioiden aikana. Toinen on ymmärrettävästi bensa kone (tulipalot, kulutus), toisaalta Alvis tarjoaa diesel konetta tämän tilalle. Tietoa ei ole siitä, kuinka helposti huollettava Saladin on, mutta ei ole myöskään mitään osviittaa että se olisi vaikeudeltaan "normeja ylittävä".

Lähteet:
Encyclopedia of tanks & armoured fighting vehicles - Christopher F. Foss
Encyclopedia of tanks & armoured fighting vehicles - Chris Bishop
Kuvassa: Alvis Saladin

M2/M3 "Bradley"

M2 Bradley on Yhdysvaltojen käyttämä rynnäkköpanssarivaunu. Kuten muutkin rynnäkköpanssarivaunut maailmalla Bradley suunniteltiin kuljettamaan jalkaväkeä panssarinsa suojissa, sekä tarjoamaan jalkaväelle tulitukea taistelu tilanteessa. Bradley nimitystä päätettiin jo suunnittelu vaiheessa käyttää molemmista, M2 ja M3 versioista, koska niillä on sama runko pohjana, muidenkin erojen ollessa lähinnä muutamia teknisiä yksityiskohtia, sekä tietenkin käyttötarkoituksessa.

Bradley:n ura alkoi vuonna 1981, kun Yhdysvaltojen maavoimat otti sen virallisesti käyttöön. Tähän päivään mennessä Bradley perheen rynnäkköpanssarivaunuja on valmistettu yhteensä 6.724, joista M2 versiota 4.641 kappaletta ja M3 versiota 2.083 kappaletta. Molemmat mallit suunnitteli ja tuottaa BAE Systems Lad and Armaments.

M2 toimii ns. perinteisenä rynnäkköpanssarivaununa, kun taas M3 suunniteltiin panssaritiedustelun ja rakuuna osastojen käyttöön. M2:ssa on 3 hengen miehistö (ajaja, johtaja ja ampuja), sekä kuuden hengen jalkaväki ryhmä. M3:ssa on 3 hengen miehistö (ajaja, johtaja ja ampuja), sekä kahden hengen tiedustelu osasto. Tämän lisäksi siinä on ylimääräisiä radioita, kaksi kappaletta TOW, Javelin tai Dragon panssarintorjunta ohjus laukaisimia. Perus aseistuksiin molemmissa malleissa kuuluu tornin 25mm M242 konetykki, sekä 7.62mm koaksiaalinen 7.62mm M240 konekivääri.

Näiden kahden ”perus” mallin lisäksi on olemassa muutamia variantteja, ehkä parhaana esimerkkinä M6 ”Linebreaker”, jossa on perus aseistuksen lisäksi Stinger ilmatorjunta ohjuksien laukaisimet.

Kuvassa: M2 "Bradley"
Lähteet:
http://en.wikipedia.org/wiki/M3_Bradley
http://www.fas.org/man/dod-101/sys/land/m2.htm

ZSU-23-4 "Shilka"

ZSU-23-4 "Shilka" on Neuvostoliiton ilmatorjuntapanssarivaunu. Se on täysin itsenäinen, liikkuva, tutka-ohjattu ilmatorjunta järjestelmä. Kun Neuvostoliiton asevoimien edustajat huomasivat 1950-luvun puolivälin aikoihin, että sen aikainen ZSU-57-2 alkoi olla vanhentumassa, asesuunnittelijat saivat käskyn uuden (modernin) ilmatorjuntapanssarivaunun suunnittelusta.

Vanha Neuvostoliiton ZSU-57-2 oli nimensä mukaisesti aseistettu kahdella 57mm ilmatorjunta tykillä. Tykit tähdättiin täysin optisesti, joten se ei ollut erityisen tarkka. Muutenkaan ZSU-57-2:sta ei pidetty erityisen onnistuneena; Se pystyi kuljettamaan mukanaan hyvin rajallisen määrän ammuksia, oli epätarkka johtuen täysin optisista tähtäys metodeista ja ei ollut erityisen liikkuva.

ZSU-23-4 "Shilkan" tullessa palvelus käyttöön 1965, se uudisti Neuvostoliiton lähi-ilmatorjunnan lähes täydellisesti. Se yhdisti hyvin toimivan 30mm RPK-2 "Tykki levy" tutkan, nopean ja pienen PT-76 kevyen tiedustelupanssarivaunun rungon ja neljä toisiinsa linkitettyä 23mm konetykkiä. Yhdessä yössä koko NATO:n ilmatorjunta tykistö jäi jälkeen, mutta mikä todistaa "Shilkan" erinomaisuuden on, että vaikka ajan hammas on jo nakertanut kyseistä ilmatorjuntapanssarivaunua, se on silti vakava uhka milletahansa helikopterille tai matalalla lentävälle lentokoneelle, joka uskaltaa tulla sen ammunta-alueelle.

Kuvassa: ZSU-23-4 "
Lähteet: http://en.wikipedia.org/wiki/ZSU-23-4

Piranha 8x8

Piranha 8x8 on kuuluisan Sveitsiläisen Mowag -yrityksen Piranha kuljetuspanssarivaunu perheeseen. Se on lähes identtinen veljensä, 6x6 version kanssa automotiivisten osien osalta, suurin ero tietenkin kahdeksan rengasta kuuden sijaan, mikä antaa paremman tie ja maasto liikkuvuuden lisäksi enemmän sisä volyymiä (isompi runko). Sveitsin armeijan lisäksi Yhdysvaltojen merijalkaväki käyttää kyseistä ajoneuvoa.

Kuten lähes kaikilla moderneilla kuljetuspanssarivaunuilla, Piranha 8x8 voidaan räätälöidä asiakkaan haluamaan tehtävään ja asejärjestelmillä. Pääasialliset käytössä ovat kuitenkin perinteiset miehistönkuljetus, komento ja panssarintorjunta -versiot. Kuten muutkin Piranha -perheen ajoneuvot, Piranha 8x8 on täysin amfibi. Lisävarusteina aseistuksen ja tehtävä moduulien lisäksi ovat NBC-suojaus ja ilman vaihtojärjestelmä.

Kuvassa: Piranha 8x8
Lähteet:
Encyclopedia of tanks & armoured fighting vehicles - Christopher F.Foss

Marder 1

Marder 1 (mystisesti nimetty, koska 2:sta ei koskaan tullut...) on Länsi-Saksassa suunniteltu ja valmistettu rynnäkköpanssarivaunu, joka astui palvelukseen 1971. Valmistuksen kestäessä vuosikymmeniä, niitä valmistettiin yhteensä 2136 kappaletta, kaikki Saksan armeijalle. Saksa on ilmoittanut Marder 1 rynnäkköpanssarivaunun olevan käytössä vuoteen 2010 asti, mutta mitään korvaajaa ei ole esitetty, joten ne todennäköisesti säilyvät Saksan pääasiallisena rynnäkköpanssarivaununa vielä pitkään tulevaisuuteen.

Marder 1:ssä on ulkoinen 20mm konetykki ja koaksiaalinen 7.62mm MG3 konekivääri. Näitä ohjataan vaunun sisältä, mikä on pitänyt Marderin varsin matalana taisteluajoneuvoksi. Tämän lisäksi kuljetettavilla sotilailla on mahdollisuus käyttää (myös kauko-ohjattu) konekivääriä miehistö tilan päällä. Näiden aseiden lisäksi suurimmassa osassa Marder 1:siä on ohjus laukaisin, tyypillisesti MILAN panssarintorjunta ohjukselle.

Marder 1:ssä on kolmen hengen miehistö (johtaja, ampuja ja ajaja), sekä kyytiin mahtuu 6-7 sotilasta, riippuen versiosta. Kuljetettavat sotilaat menevät sisään ja poistuvat vaunun taka-osassa olevasta rampista, mikä takaa (vähintään) nopean poistumisen.

Koska Marderilla on jo pitkä ura takanaan, se on saanut useita päivityksiä, lähes järjestään kaikki vaunut on päivitetty uusimpaan standardiin. Nykyisiltään käytössä on Marder 1A3, vaikkakin 1A5 on olemassa, vain 74 on päivitetty tähän muotoon. Päivitykset ovat tuoneet merkittäviä parannuksia tähtäimiin, liikkuvuuteen ja taistelukestävyyteen.

Kuvassa: Marder 1A5
Lähteet:
http://en.wikipedia.org/wiki/Marder_%28IFV%29
Encyclopedia of tanks & armoured fighting vehicles - Christopher F.Foss

M60 "Patton"

M60 Patton oli (ja on...) neljäs ja viimeinen "Patton" -sarjan panssarivaunuista, jotka Yhdysvallat otti käyttöönsä. M60 toimi Yhdysvaltojen ja useiden sen liittolaisten (lue: NATO) taistelupanssarivaununa. Tuotanto alkoi 1960 ja loppui vasta 1989-90 välisenä aikana, tehden siitä yhden pitkä-ikäisimmän panssarivaunu tuotannon koskaan. M60:sen toimialueina kylmän sodan aikaan oli lähinnä Eurooppa (Saksa) ja Etelä-Korea, kun taas vanhempaa M48 Pattonia käytettiin kaakkois aasiassa (Vietnam).

Kuten jo aikaisemmin mainittu, M60 kuuluu ns. Patton -sarjaan. Se suunniteltiin korvaamaan vanhentumassa oleva M48. Vaikka ulkoisia yhtäläisyyksiä vaunuilla onkin, löytyy myös useita huomattavia eroja. M60:sen runko on uudelleen suunniteltu, suoralla slopella (verrattuna pyöristetty slouppaus), kolme ylätelapyörää per puoli (5:den sijasta) ja alumiinista valmistetut telapyörät (M48:ssa oli teräksiset).

M60:sen pääaseena toimii 105mm panssarivaunukanuuna, sekä tukiaseina 7.62mm panssarivaunu konekivääri ja .50 kaliberinen (12.7mm) ilmatorjunta konekivääri. Erityistä panssarivaunukanuunassa on se, että siinä ei ole suuliekin poistajaa. M60:ssä oli lähes saman tyyppinen torni kuin vanhemmassa M48:ssa, mutta uudemmat M60:sen mallit saivat "neula nokka" -malliset tornit. Nämä tarjosivat hieman enemmän tilaa miehistölle, sekä paremman panssaroinnin.

Kuvassa: M60A3 puskulevyllä
Lähteet:
http://en.wikipedia.org/wiki/M60_Patton
Encyclopedia of tanks & armoured fighting vehicles - Christopher F.Foss

T-62

T-62 on neuvostoliiton valmistama panssarivaunu, joka otettiin käyttöön 1961. Vuonna 1984 tuotanto tuli päätökseen, jolloin kyseistä vaunua oli valmistettu yli 20.000 kappaletta. T-62 itsessään on kehitetty versio T-55 taistelupanssarivaunusta, mutta johtuen hinnasta (2-1 vastaan), niitä valmistettiin rinnakkain.

Pääaseistuksena T-62:ssa on 115mm U-5TS (2A20 "Rapira") sileäputkinen vaunukanuuna, joka tarjosi hieman paremman panssarinläpäisy kyvyn, kuin T-55:ssa käytetty 100mm rihlattu D-10T vaunukanuuna. Muita erityisiä mainintoja kehittyneisyydestä edeltäjäänsä nähden on liikkuvuus, jonka antoi uusi 12-sylinterinen V-55 diesel (580hv, 2000rpm verrattuna T-55:sen 520hv, 2000rpm) ja täysin päivitetty vaihteisto-osio. T-62:sessa oli myös marginaalisesti parempi panssarointi edeltäjäänsä nähden. 5% parempi rungon etupanssarointi (102mm) ja 15% parempi tornin etupanssarointi.

T-62 on tekniikkansa osalta varsin vanhentunut, eikä enään menesty taistelussa nykyisen sukupolven taistelupanssarivaunuja ja panssarintorjunta aseita vastaan. Suurin osa maista, jotka käyttävät/käyttivät T-62:sta, se on poistettu käytöstä kokonaan, tai siirretty reserviin. Kylmän sodan aikana T-62:sen korvasi etulinjan yksiköissä T-64 ja T-72. Ironisesti T-62:sen elinkaari oli lyhyempi, kuin korvattavansa - T-55 taistelupanssarivaunun valmistus lopetettiin virallisesti 1987 Omskin panssarivaunu tehtaalla.

Vaikka T-62 on vanhentunut kaikilta osin, se on erittäin laajalle levinnyt vaunu, joten muutamat maat ovat haistaneet markkina raon ja tarjoavat päivitys paketteja. Näistä varteenotettavimmat ovat T-62AGM (Ukraina) ja T-62MW (Tsekki).

Kuvassa: T-62MV
Lähteet:
http://en.wikipedia.org/wiki/T-62
Encyclopedia of tanks & armoured fighting vehicles - Christopher F.Foss